Milanon Triennaalin järjestelykomitean sihteeri pyysi virallisesti Armi Ratiaa (1912-1979) kokoamaan Marimekko-näytöksen triennaalin avajaisiin elokuussa 1957. Vuokko Nurmesniemi (s. 1930) suunnitteli kokoelman kotitakkeja ja esiliinahameita aiemmin suunnittelemastaan yksinkertaisesta "pensseliraitaisesta" painokankaasta. Vastapainoksi tehtiin Noppa-kankaasta linjoiltaan selkeitä ja kartiomaisesti laskeutuvia takkimekkoja.

Lopulta kävi ilmi, että triennaalin säännöstö rajasi vaatteet taideteollisuuden ulkopuolelle, ja Marimekon osallistuminen kariutui. Osa kokoelmasta saatiin kuitenkin esille milanolaisen tavaratalo Rinascenten ikkunaan nuoren Giorgio Armanin (s. 1934) somistamana.

Kyseinen Marimekko-kokoelma nähtiin sitten kokonaisuudessaan myyntinäyttelyssä Artekin vuokraamassa taidegalleriassa Tukholman Nybrogatanilla seuraavan vuoden elokuussa.

Viereiset kuvat ovat saman vuoden lopulta Kööpenhaminan Taideteollisuusmuseosta, jossa esitelty suomalainen tekstiilitaide väreineen teki syvän vaikutuksen tanskalaisiin. Ruotsalaisen lehdistön reaktio oli hillitympi. Lehdissä  kirjoitettiin kauniisti "Arma Rattalasta, karjalaisesta kosmopoliitista" ja kehuttiin aitoa maalaista rehevyyttä ja naapurimaan outoa eksotiikkaa. 

Kaiken tämän lisäksi Maija Isolan (1927-2001) suunnittelemia ja Printexin valmistamia painokankaita oli esillä Brysselin maailmannäyttelyssä Suomen osastolla vuonna 1958. Sieltä ne löysi amerikkalainen arkkitehti ja sisustusalan yrittäjä Benjamin Thompson (1918-2002), joka oli perustanut pienen yhdenmiehen yrityksen ennen muuta omien huonekalujensa myyntipaikaksi. Design Researchin (1953-1978) myymälä oli vanhassa paanukatteisessa kaksikerroksisessa puutalossa aivan Harvardin yliopiston nurkalla Cambridgessa, Massachusettsissa.

Thompson kutsui Armi Ratian suunnittelemaan liikkeeseensä näyttelyn. Tällä kertaa mekotkin hyväksyttiin mukaan taideteollisuusnäyttelyyn. Niiden lisäksi esillä oli huonekaluja, kudonnaisia, hopeaa, lasia, puuta, keramiikkaa ja terästä - siis koko suomalaisen taideteollisuuden kattaus. Näyttely avattiin kesäkuussa 1959 Design Researchin Cambridgen Brattle Streetin myymälässä. Ensimmäiselle Amerikan-matkalleen Armi oli teettänyt matkavaatteensa Atelier Hjördis Melénin salongissa. Dior-kopioihin pukeutuneena hän lähti raivaamaan suomalaisen taideteollisuuden tietä Amerikan markkinoille.

Armi Ratia julisti onnenpotkujensa olleen taustavoimansa "Taivahan Marin" ansiota. Taivahan Mari myös järjesti marimekkojen mannekiiniksi Yhdysvaltojen juuri valitun presidentin kauniin vaimon Jacqueline Kennedyn (1929-1994), joka odotti toista lastaan. Kennedy osti mekkoja suoraan Benjamin Thompsonilta Design Researchin kesämyymälästä Cape Codista vuonna 1960. Mekkojen lukumäärä vaihtelee kertojasta riippuen seitsemästä yhdeksään. Rouva Kennedyn äitiysmekkovalinta tietenkin tuotti Marimekolle Armin kaipaamaa kansainvälistä julkisuutta. 

Vuokko Nurmesniemen viimeiseksi jäänyt Marimekko-kokoelma nähtiin Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa pidetyssä näytöksessä 24.4.1958. Vastedes Marimekon vaatteista vastasivat Annika Rimala (1936-2014) ja Liisa Suvanto (1910-1983). He muodostivat lyömättömän parin, eikä Marimekon vaatekokoelmien ilotulitus pettänyt yleisöä kertaakaan. 

Viehättävintä Marimekon taustassa on se, että kalastajien vaimot, joita sanotaan maailman onnellisimmiksi naisiksi, haluavat ympyröidä itsensä värien auralla. Eritoten talvi-iltoina kerääntyessään takkatulen ympärille, kun heillä on paljon aikaa ommella.

                                            Dallas Morning News

Design Research -liike laajensi toimintaansa ja avasi kolmikerroksisen tavaratalon To Finland with Love -näyttelyllä Lexington Avenuella New Yorkissa vuonna 1963. Benjamin Thompson kutsui Armin toistamiseen suunnittelemaan näyttelyn. Myymälän avajaisiin pystytettiin Suomen 45-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi suomalainen markkinatori. Armin hankkimat saunavihdat, puukauhat, Vähäkyrön pläkkyreiden tekemät mitat, kirjavat hyrrät, markkinapallot ja lasten lelut kuljetettiin Suomesta maritavaroiden kera näytille.

Armi Airaksinen valmistui Ateneumista keväällä 1935 tekstiilitaiteilijaksi ja vihittiin samana kesänä avioliittoon Viljo Ratian kanssa. Yhteinen koti oli Viipurissa, jossa Armilla oli parhaimmillaan kuuden kutojan kutomo vuosina 1935-1939. Evakkoon jouduttuaan Armi kadotti taiteellisen kunnianhimon vuosiksi ja samalla koko ajatuksen taiteellisesta työstä. 

Viipuri ja Karjala jäi sodan raunioihin. Evakkona Helsinkiin muutettuaan Armi koki isänmaallista velvollisuudentuntoa ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi työntekijäksi puolustusministeriöön. Hän osallistui pääesikunnassa salaisen koodin kehityshankkeeseen, tehtävänään erittäin salaisen puhelinluettelon laatiminen 1939-1941. 

Tätä seurasi seitsemän vuoden työrupeama mainosalalla Erva-Latvalan toimistossa (1942-1949), jossa Armille kertyi kokemusta markkinoinnista. Mainostoimiston asioilla Helsingin Taidevärjäämössä mukaan tarttui myös painoasiantuntemusta. 

Armin puoliso Viljo Ratia (1911-2006) erosi armeijasta vuonna 1947 ja meni mukaan Kummos-vahakangastehtaaseen. Kun korvikekangasta valmistanut yritys ajautui konkurssiin muutaman vuoden päästä, Viljo sai ostettua ystävänsä Arvo Nurmen kanssa konkurssipesän. Tästä kaupasta sai alkunsa Printex, ja toimintaa jatkettiin Kummoksen tuotteiden pohjalta vuonna 1949. Kului ainoastaan muutama kuukausi, kun tulipalo pani tehtaan uusiksi. Armin vaatimuksesta rakennettiin oma silkkipainopöytä, jolla saatiin tehtyä kuvioitua vahakangasta. Lisäksi kangasta painatettiin Finlaysonin Forssan tehtaalla.

Lahjakkaat työtoverit mainostoimistoajoilta suunnittelivat Printexin ensimmäiset kankaat ja neuvoivat myös painamisessa, tärkeimpänä taiteilija Elis Muona (1900-1976). Kaikki kauppa oli säännösteltyä, ja kangasta oli anottava Kansanhuollosta. Materiaalipula ei kuitenkaan haitannut tekemisen iloa - päin vastoin. 

Arttu Brummer esitteli Armille oppilaansa Maija Leanderin (o.s. Isola), joka ryhtyi suunnittelemaan Printexille painokangasmalleja. Taiteellisen johtajan tehtävien ohessa Armi alkoi itsekin suunnitella malleja. Vahakankaan sijaan painokangasta alettiin myydä sellaisenaan. Helsingin suurin kangasmyymälä Te-Ma innostui ottamaan Printexin uudenlaiset "raitaruutukuvioiset" kankaat myyntiin. Armi Ratian Tiiliskivi-kangasta myytiin verhoiksi, lakanoiksi ja leningeiksi. 

Eräs Viljon ystävä näki Ratioiden olohuoneessa lattialle levitettyjä kankaita ja arveli muotitaiteilija Riitta Immosen (1918-2008) olevan niistä kiinnostunut. Armi vei kankaat Immoselle, joka teki niistä 24 mekon malliston. Armi Ratia ja Riitta Immonen perustivat yrityksen ja esittelivät malliston Kalastajatorpalla 20. toukokuuta 1951. Tuona päivänä sai alkunsa Marimekko. 

Pian Printex ajautui konkurssiin Marimekosta aiheutuneiden talousrasitteiden vuoksi. Välttämättömät koneet ja laitteet ostettiin takaisin pankilta, ja Printex perustettiin uudelleen vuonna 1953. Myös henkilöstö palkattiin takaisin. Armi Ratia sai järjestelyssä puolet Printexin osakkeista. Teollisen vaatetuotannon voidaan katsoa alkaneen syksyllä 1955, kun saatiin hankittua omat ompelukoneet. Siihen asti Marimekko oli ollut kotiompelijoiden varassa. Vanha Talvitie 3:n viidennessä kerroksessa painettiin kankaat Printexin nimissä 12-15 henkilön voimin.

Näin ujon karjalaistytön unet ja haaveet kävivät toteen. Povarien Adam Unelman ja Alma Kassisen ennustukset lupasivat Armille ja työntekijöille vielä paljon enemmän.

Suuremmat utopiat kokonaisesta Marimekko-elämäntavasta marikylineen ja tehtaineen odottivat vielä aikaansa, mutta Bökarsin kartanon pitopöytien ääressä Porvoon maalaiskunnassa pidettiin jo yllä kansainvälisiä liikesuhteita ja henkilökunnan yhteisöllistä marihenkeä. Marikylä-yhtiökin perustettiin 1963. Vuoden 1966 alussa  Marimekko ja Printex sulautuivat, ja Marikylän ja tehtaan rakentamisen Porvooseen oli määrä alkaa 1967. The Blue Submarin -lisänimen saanut Marikylän koetalo, arkkitehti Aarno Ruusuvuoren (1925-1992) Marimekolle suunnittelema modulitalojulkkis matkusti rekassa Bökarsiin. Utopia Marikylästä kuitenkin hautautui, eikä Marisaunastakaan  tullut vientimenestystä.

Marimekossa on tänään n. 400 työntekijää, kuten oli myös vuonna 1968. Armi toimi Printexin  taiteellisena johtajana koko sen toiminnan ajan 1949-1966 ja Marimekon toimitusjohtajana vuosina 1951-69, 1971-76 ja vielä 1977-79, aina kuolemaansa asti. 

Tervetuloa Kruunaan katsomaan aitoja ja alkuperäisiä Printexin painokankaita ja niistä valmistettuja marimekkoja. Alkuperäisten suunnittelijoiden luomat väriyhdistelmät ovat aivan toista luokkaa kuin nykyisen Marimekon trendivärit. 

Terveisin,

Pasi Pusa

040 5509001

Kruuna Finnish living

Maurinkatu 8-12

00170 Helsinki

info@kruuna.fi

pasi.pusa@gmail.com