Arkkitehti David Frölander-Ulf suunnitteli 1934 Oy Gustav Paulig Ab:n tilauksesta The English Tearoomin sisustuksen ja valaisimet. Kahvila sijaitsi Wuorion talossa Helsingissä Unioninkatu 30:ssä. Sisustuksesta on yhä jäljellä sekä Ornon valmistama suuri kattovalaisin että Salomo Wuorion maalausliikkeen oman mestarin, taiteilija Gunnar Forsströmin maalaamat katon koristemaalaukset.

Gunilla Jung aloitti valaisinten suunnittelun Idmanin omistamasta Lampputehdas Oy:stä 1929 ja siirtyi pian Taito Oy:hyn, jonka osakas Paavo Tynell palkkasi usein juuri valmistuneita muotoilijoita. Samaan aikaa Gunillan kanssa Taidossa valaisimia suunnittelivat Kaj Franck ja Gunnel Gustafsson (myöh. Nyman) ja heidän jälkeensä mm. Helena Turpeinen (myöh. Tynell) ja Saara Hopea. 

Vuonna 1936 Gunilla siirtyi Taidetakomo Ornoon, jossa hän Taidossa saamiensa oppien avulla uudisti koko valaisintehtaan tuotannon. Hänen valaisinmallinsa olivat ensiesittelyssä messuhallissa Helsingissä Uutuusmessuilla eli kevätmessuilla Ornon omalla osastolla 1937. Kokonainen kuvasto Gunilla Jungin valaisimia julkaistiin 1939.

Vuonna 1921 perustettu Taidetakomo Orno sulautui osaksi Stockmannia 1940 ja uudeksi nimeksi tuli Metallitehdas Orno. Gunilla Jung oli menehtynyt elokuussa 1939 vaikeaan synnytykseen, jossa tytär kuitenkin jäi henkiin. 

Ornossa Gunilla jätti jälkeensä monia klassikoita sisältävän valaisinmalliston. Tyyliltään valaisimet olivat ruotsalaisvaikutteisia ja viimeistelyltään käsityömäisiä. Hän käytti materiaalina pääasiassa metallia ja suunnittelemiaan Karhulan lasitehtaassa valmistettuja lasikupuja. Aistikkaana viimeistelynä hän lisäsi ensimmäisenä Suomessa lattia- ja pöytävalaisimiin metalliputkien päälle kierrettyjä rottinkipunoksia. Kattovalaisimiin hän piirsi esim. aaltoilevia ja raitahiottuja lasivarjostimia ja liitti hiuksenhienoja metallikoristeita ja erilaisia lasikoristeita metallirunkoon. Hän onnistui jalostamaan oppi-isänsä Paavo Tynellin opit ja tarjoamaan vuorostaan Tynellille vaikutteita.

Helsingissä piti olla Olympialaiset 1940, mutta sota siirsi kilpailut. Helsingissa tovin jo tuntunut olympiahuuma kuihtui pitkäksi selviämistaisteluksi. Pula, säännöstelyt ja korvikkeet tulivat sota-aikana ja sen jälkeen kaikille tutuksi. Orno tukeutui heille aiemmin tutuksi tulleisiin suunnittelijoihin Bertil Lindholmiin, Gunnel Nymaniin ja Kaj Franckiin. Gunilla Jungin työtä jatkanut Ingvald Grönroos kaatui jatkosodassa.

Stockmannilla oli oma piirustuskonttori, jonka johtajana oli Werner West. Lisa Johansson (myöh. -Pape) tapasi ravintola Kappelissa kahvien merkeissä Stockmannin piirustuskonttorin työntekijän Margaret Nordmanin, joka tarjosi hänelle huonekalupiirtäjän paikkaa Stockmannilla. Tästä syyskuun 1937 tapahtumasta oli alkanut Lisa Johanssonin aika Stockmannilla. 

Ornon johtaja A.W. Widén kaipasi valaisintehtaalle työntekijää ja kysyi Lisaa avukseen valaisinpiirtäjäksi, koska sekä Gunilla Jung että Ingvald Grönroos olivat menehtyneet. Tällöin 1942 Werner West lupasi, että Lisa toiveensa mukaisesti saisi palata takaisin huonekalujen pariin, kunhan pula-aika olisi ohi. Myöhemmin, ja hieman paremman ajan koittaessa oli valo ja valaisimien muotoilu ehtinyt kuitenkin vangita Porkkalan evakon pauloihinsa.

Jälleenrakennus sai yhteistyön taiteilijoiden välillä kukoistamaan. Uusi muotoiluilme sisälsi ripauksen romantiikkaa. Osittain se syntyi itsestään, koska materiaalien puutteet oli peitettävä koristeilla. Suunnittelijat korostivat inspiroituneensa luonnosta ja suhtautuivat herkästi ja nöyrästi luonnonmateriaaleihin. Suomen tavaramerkiksi kansainvälisillä markkinoilla kohosi aate luonnoläheisyydestä. 

Metallitehdas Orno oli metallitehdas ilman metallia. Tynnyrin vanteet, pelti, rautalanka, puu ja keramiikka korvasivat valaisimissa tarvittavia metalliosia. Uusia valaisimia tarvittiin myös ratkomaan energiapulasta aiheutuneita ongelmia. Kattokruunut tuhlasivat energiaa ja tarvittiin tilalle tehokkaasti valoa ohjaavia yhden lampun valaisimia. Jälleenrakennuksen aikana syntynyt valaisin 1088 on hyvä esimerkki kierrätyksestä, yhteistyöstä ja ajan tarpeesta. Valaisimen suunnittelija on Lisa Johansson-Pape. Sähköjohdon päässä roikkuu Gunilla Jungin suunnittelema valaisinkupu, jonka Lisa on Ornon varastosta poiminut. Kuvun päälle hän on sovittanut suunnittelemansa maalatun rautalankavarjostimen ja sen peitteeksi Margareta Ahlstedt-Willandt on kutonut  paperikangasta kangaspuissa.

Materiaalikokeilut olivat taiteilijoita inspiroivia ja esim. lastujen, hiusten, paperin, oljen, tuohen ja vanhojen lankojen käytöstä tuli heille arkipäivää. Syntyi tiivis yhteistyö myös tekstiilitaiteilijoiden kanssa, koska puuttuvat kankaat oli suunniteltava ja kudottava kangaspuissa. Lisa oli varsinainen yhteistyövelho ratkoessaan valaistuskysymyksiä. Hän kantoi kutomoon milloin mitäkin ja ilmassa leijui usein sama kysymys: voisiko näistä kutoa kankaita varjostimiin?

...jo sodan aikana sain, en tiedä kenen kautta, Itä-Karjalasta ohutta lastua niputtain, ja palmikoitua olkea... ne oljet olivat hohtavan vaaleita, puhtaita... hiuksenhienot lastut sai Aino Keinänen-Baeckman ja hän kutoi näistä "kankaita" lampunvarjostimiin... -teimme haavasta ns. suomalaista niintä...Ahlsticka (Margareta Ahlstedt-Willandt) kutoi käyttäen vanhaa lankaa ja paperinauhaa... Dora Jung kutoi pelkästä paperista. ... Greta Skogster käytti "kankaisiinsa" märkää, kokoonrutistettua voipaperia sekoitettuna ties mihin...

Ote on Laura Pape-Buttlerin kirjauksista äitinsä Lisa Johansson-Papen kanssa käymistään keskusteluista tammikuussa 1986.

Pulavuosina käytetyt lastu-, paperi-, säle- ja tikkukankaat olivat lunastaneet erinomaisesti paikkansa ja ne jäivät pysyviksi markkinoille.

Ornon valaisimien lasiosien valmistaminen yhteistyössä Karhulan lasitehtaan ja sen taiteilijan Göran Hongellin kanssa tiivistyi vihdoin 1946. Yhteistyö oli kärsinyt, koska materiaalipula oli keskeyttänyt lasitehtaiden normaalin tuotannon, ja sodan jälkeen aluksi oli myös valaisinlasistakin pulaa. Suomen Messuilla huhtikuussa 1946 oli esillä uutuutena kevyesti koristeltuja lasivarjostimia kera lasikupujen ja pöytälamppu tummanvihreällä lasijalalla. 

Vuonna 1948 valaisinlasin valmistaminen siirtyi Iittalan lasitehtaaseen. Näin vuorostaan Lisan yhteistyö Iittalan piirustuskonttorin johtajan, muotoilija Erkki Vesannon kanssa alkoi. Syntyi kookkaita kaksoiskupuvalaisimia ja ohuin kultaviivoin koristeltuja lasikupuja. Lisäksi etsauskoristeluja kokeiltiin erilaisiin opaali- ja rakkolaseihin. Iittalassa valaisinsuunnittelija pääsi lasitaiteilijoiden tapaan lasihyttiin tutustumaan lasimateriaalien ominaisuuksiin ja määrittelemään itse sekä lasimateriaalin että työstötavat.

Terveisin,

Pasi Pusa

040 5509001

Kruuna Finnish living

Maurinkatu 8-12

00170 Helsinki

info@kruuna.fi

pasi.pusa@gmail.com