Amerikkalaisen maun mukaan maailman kauneimmat esineet tulivat Suomesta 1950-luvulla. Kaj Franck (9.11.1911-26.9.1989) kaipasi käyttöesineitä, jotka ovat niin itsestään selviä ettei niitä huomaa. Perusmuotoja yhdistelemällä saavutetaan sekä rauhallista ja ajatonta kauneutta että yksilöllisiä muotoja. Hän toivoi ihmisten ymmärtävän kohtuuden ja yksinkertaisuuden arvot. Kestävän kehityksen ja ekologisen elämäntavan Franck vakuuttui olevan universaali. Tämän havaintonsa hän halusi opettajana välittää nuorille Taideteollisen oppilaitoksen oppilaille.

Ei ole mitään syytä tinkiä käyttöesineiden tarkoituksenmukaisuuden vaatimuksista. Kestävä, tukeva, vedenpitävä, helposti pestävä!

Kaj Franck, Kaunis koti 3./1949.

Hyvä käyttöesine on käytännöllinen, halpa ja kaunis. Franckin vanhoillinen esikuva on suomalainen talonpoikaiskulttuuri ja sen luoma esineistö. Hän halusi palauttaa tämän käyttöesineistön arvostuksen. Sekä niukka ja koruton että monikäyttöinen ja tehokas on muotoilijan ja käsityöläisen tuotannon perusta. Kansantaide oli hänelle tuttua jo lapsuusvuosilta Antreasta. 

Valmistuttuaan Tukholman taideteollisuuskoulusta Kurt Ekholm (1907-75) toimi Arabian taiteellisena johtajana 1932-48. Hän suunnitteli uudentyyppisiä käyttöastioita Arabialle. Hänen tyrmättyihin uudistusajatuksiinsa palattiin vielä sodan loputtua, mutta silloin hänen suunnitelmansa olivat ehtineet vanhentua. 

Kaj Franck aloitti Arabiassa 1945. Hänen pääasiallisena tehtävänä oli juuri käyttöastiastojen uusiminen. Kaj oli valmistunut Taideteollisuuskeskuskoulun huonekalupiirustusosastolta 1932. Hän oli ennen Arabiaa työskennellyt seuraavien yritysten palveluksessa: Taito, Riihimäen lasi, Tema, Yhtyneet Villatehtaat ja Helsingin Taidevärjäämö. 

Kurt Ekholm oli ollut tienraivaaja ja Kaj Franckin tiimi  Göran Bäck (1923-2003) , Kaarina Aho (1925-90) ja Ulla Procopé (1921-68) ryhtyivät suunnittelemaan uuden ajan astioita. Kaj sai valmiiksi Kilta-sarjan 1953. Sitä valmistettiin yli kaksikymmentä vuotta ja myytiin kaiken kaikkiaan 25 miljoonaa esinettä vuoteen 1975 mennessä. 

Tämän menestyssarjan pelasti Wärtsilä yhtymän vuorineuvos Wilhelm Wahlforss, jonka puoliso oli hänelle vihjannut Kajn vaikeuksista tehtaalla. 

Låt honom nu försöka. Antakaa nyt hänen edes yrittää. 

Tämä Wilhelm Wahlforssin jyrähdys Arabian tehtaan uudistuspelkoiselle johdolle oli sinetöinyt Killan tuotannon aloittamisen. 

Kaj Franckin ehdottaessa tehtaan tuotannolle pehmeän pyöreää Lumipallo-sarjaa, joka olisi ollut geometrisen Killan vastakohta ei joukosta löytynyt enää ketään häntä puolustamaan. Lumipallo olisi ollut elegantti tinalasitteinen posliiniastiasto ja esineet aiottiin viimeistellä metallisangoin ja puukahvoin. Kyseisestä sarjasta Kaj teki malleja 1955-60. Pettynyt Kaj tarttui saman yhtymän Järvenpään Emalin tuotannon uudistamiseen. Hänen pyöreämpi kädenjälki pääsi näkyviin Finelin emalikulhosarjassa.

Kaj Franckin tiimityöajattelu  niin lasi-, keramiikka-, huonekalu-, valaisin- kuin tekstiilitehtaissa on ollut monille sarjatuotantotavaraa muotoilleille suunnittelijoille erittäin hedelmällinen perusta. Hän järjesti työpaikkoja oppilailleen tehtaisiin, joihin näki heidän parhaiten soveltuvan. Kaj jakoi aikaansa monien toimiensa kesken.

Nuutajärven lasitehtaalle Kaj tarvitsi apua ja vuonna 1951 Saara Hopean (1925-84) kanssa yhdessä onnistuneesti sisustettu Arabian näyttelyhuoneisto Pohjoisesplanadille vakuutti Kajn. Saaran tie Nuutajärven lasisuunnittelijaksi 1952-59 vaati irtisanoutumisen Taito Oy:n palveluksesta. Saara Hopea muutti New Yorkiin 1959 ja Saaran korvasi Nuutajärvellä Harry Moilanen (1931-1991).

Kaj Franckin toiveesta sarjatuotantoesineiden mainonnassa esineiden suunnittelijat häivytettiin ja korostettiin itse tuotetta. Esimerkiksi kun  aiemmin kankaan reunassa juoksi suunnittelijan ja valmistajan nimi, ne jätettiin pois. Lisäksi suurimman osan suomalaisista tekstiiliteollisuuden tuottamista painokankaista markkinoi Puuvillatehtaitten Myyntikonttori eli PMK. Markkinointi tapahtui PMK nimikkeen alla ilman merkintää kankaan tuottaneesta tehtaasta ja PMK:n periaatteiden mukaisesti useimmiten ilman suunnittelijan nimeä. Näin ollen Kaj Franck oli onnistuneesti levittänyt nimettömyyden myös Wärtsilä-yhtymän ulkopuolelle 1960-luvulla. 

Varsinkin nyt, kun suurin osa suomalaisista taideteollisuutta valmistavista tehtaista ei ole enää olemassa niin suunnittelijan nimi korostuu entisestään. Ostajat, omistajat ja keräilijät haluavat ensisijaisesti juuri tietää kuka on esineen suunnittelija. Niinpä 1960-luvulla piilotetut suunnittelijatiedot kaivetaan arkistoista esiin.

Terveisin,

Pasi Pusa

040 5509001

Kruuna Finnish living

Maurinkatu 8-12

00170 Helsinki

info@kruuna.fi

pasi.pusa@gmail.com